6.4.2015

Tervehdys!

Kai Hahto (Nightwish, Wintersun) on vihdoinkin sorvauttanut itselleen oman palikkamallin. Sitä on kyselty ulkomaita myöten jo vuosia, vaikka se on ollut vain itseni ja Kaitsun FB-kirjoituksissa ohimennen mainittuna. Keppi on 14,8mm paksu joten liikutaan lähellä 5B-paksuutta. Kapulalla on hieman ekstrapituutta ja kokkonaismitta 418mm. Tipin muoto tuottaa tarvittaessa kovan mutta erittäin selkeän soundin.ks. Kai Hahto model (Nightwish)

Postin nostaessa hintoja ja lopetettua maksikirjeiden toimittamisen, olemme pakoitettu nostamaan toimitusmaksua. Kaikki toimitukset maksavat nyt 9 euroa per postipaketti, riippumatta kappalemäärästä.

15.12.2014

Tervehdys! Vuosi lähenee loppuaan. Toivotan heti alkuun kaikille Hyvää Joulua ja The Parasta Uutta Vuotta Ever 2015!!! Uusia tuotteita lisätty runsaasti, mm. Muut- ja Signature-otsikoiden alle. Loistavia lahjaidoita niin itselle kuin rumpalitovereille ja jopa perheen pienimmille. Lisäksi 2 uutta hienoa hikkori-mallia, 5A- ja 5B Round. Signature-malleja lisäksi tullut lisää. Osaa vain pieni spesiaalierä. Cympadilta on tullut uusia värillisiä "peltihuopia." Siis tuunaa settiäsi ja hommaa väriä elämään. Nämä kulkevat nimellä Cympad Chromatics ja ilman demppaavaa vaikutusta. Uusia tuoteperheitä ovat pienen puolalaisen käsityöfirman valmistavat Palisso-merkkiset bambu/rottinki sudit ja risukepit. Tsekkaa soittonäytteet ja ihastu uusiin ja "rikkaisiin" soundeihin. Risujen kestokin yllättää hyvin toimivan pinnoitteensa ansiosta. Lisäksi Stageworks pitomatot toimivat niin akustisen kuin sähkösetin alla kuin kiipparistien ja kitaristien pedaalien alla. Balbexin uutta vispiläosastoa ei kannata ohittaa. Tämä täydentää Balbexin laadukkaan tuoteperheen. Kaikkea hyvää ja rummuttamisen iloa!

28.10.2014

Hengissä ollaan ja töitä tehdään vaikkei sivuja olekaan päivitetty aikoihin. Uusia sivuja kasataan ja ilmestyvät tarkan aikataulun mukaisesti jotakuinkin noin suurinpiirtein piakkoin tai niitä aikoja. Mikäli joku asia mietityttää, niin laita meiliä ja ihmetellään porukassa.

16.7.2014

LOMA! Komppisorvaamo huilaa pikaisesti 19.-23.7.2014. Tavara ei liiku, mutta meilit luetaan. Puhelin järvessä.

25.9.2013

Komppisorvaamo retkeilee ulkomailla 28.9.-2.10. Meilit luetaan mutta tavara ei liiku.

25.9.2013

Komppisorvaamo - Balbex lähettää ilmaiseksi palikoita yhteisö/yleishyödylliselle järjestölle tms. jolla rumpusetti esim. nuorison, sairaiden, kuntoutettavien tai vastaavasti muutoin vaajaakuntoisten käytössä. Mitä vähävaraisempi kohde, niin sitä suurempi mahdollisuus saada lahjoitus osakseen. Esim. isompien kaupunkien / kuntien / seurakuntien nuorisotyöllä pitää olla varaa niitä ostaakin. Pienillä taas on varat lopussa, säästääkin pitäisi ja rumpupalikat eivät ole ensisijainen ostokohde. Kaikki kapulat eivät välttämättä parasta A-luokkaa, mutta soittokelpoisia kuitenkin. Mikäli tiedät tällaisen kohteen, niin pyydä ottamaan yhteyttä joko FBn kautta viestillä tai info(at)komppisorvaamo.fi ja mielellään perustelemaan asiansa lokakuun loppuun mennessä. Mikäli joku soittaa, niin lahjoituksen saa unohtaa heti. Yksityishenkilöinä tehdyt hassun hauskat hakemukset tekevät hakijasta pellen (näitä saapui viime vuonna 3kpl). Tähän tarkoitukseen on palikoita varattu rajoitettu määrä eli vedän rajan sitten johonkin kohtaan ja teen päätökset diktaattorimaisesti. Viime vuonna palikoita saaneiden ei kannata nyt hakea. Lokakuun lopulla päätökset ja palikat marraskuussa kohteisiin. Perusteluja kaivataan eli tiedot sähköpostiin tai FB-viestillä. Rummutuksen iloa kaikille jakoon!

11.7.2013

Oulussa tuotteidemme jälleenmyyntiä hoitaa nyt Musiikki-Kullas ja yhteistyömme Oulun soitin ja tarvikkeen kanssa on päättynyt. Käykää Rotuaarin ääressä, Torikatu 12, tutustumassa valikoimiin ja kertomaan omia toiveitanne Musiikki-Kullaksen mukavalle ja ammattitaitoiselle henkilökunnalle

11.7.2013

Komppisorvaamo lomailee 11.-18.7. Tällöinkin postit luetaan mutta tavara ei liiku. Hyvää kesää kaikille!

19.10.2012

Tune-bot digitaalinen rummun viritin Komppisorvaamolta

Tsekkaa seuraava linkki ja ällisty! Rummun viritys ei ole koskaan ollut näin helppoa: https://dl.dropbox.com/u/8798043/TUNE-BOT.pdf

Niin kauan kuin tuote ei ole webshopissa, voit tilata sen suoraan meilillä info(at)komppisorvaamo.fi Hinta 99 euroa + postikulut (8,5 euroa)

Hinnasta mainitsi eräs suomalainen ammattirumpali: "Mä olisin maksanut tästä vaikka 300." Toki voit tilata samalla meilillä muitakin tuotteitamme.

19.4.2012

DLX Helsinki uusin jälleenmyyjämme. Käykää tutustumassa tarjontaan ja  ehdottamassa omaa suosikkiasi tuotteistamme myyntiin, mikäli sitä ei  hyllystä löydy. Kysynnän ja tarjonnan yksinkertainen laki toimii  jokaisessa jälleenmyyjä kaupassamme.

27.2.2012

NYT se on määrittämättömän ajan sellainen juttu, että kun meiltä jotain  tilaa, enempi kuin 20 euron arvosta, niin jotain lähtee aina KAUPANPÄÄLLE. Yllättäen se on varmasti tuotteitamme. Todennäköisempää,  että B-laatua, Fantastickiä, muuten hylättyjä keppejä, jostain kumman  syystä varaston lattialla pyörinyt palikka, hyllyssä oleva yksinäinen  palikka tms. ja jatkaen, että oikeestaan mitä sattuu mieleen  juolahtamaan ja käteen tarttuu (toiveita on turha esittää). Saattaa  tulla pötkähtää 1 extra-keppi taikka vaikka pari. Saattaa olla hieman  lepa, normia keveämpi keppi, ranteen paksuista kepiä paditreeneihin...

 Ei voi tietää. Jos sille/niille ei ole käyttöä niin heitä roskiin tai  anna kollegalle jolle kelpaa. Palikathan on siitä kivoja, että niillä  voi sekoittaa kätevästi maalia, virittää pihalle luotilankoja, käyttää  kukkakeppeinä, antaa lapsille leluiksi... Tämä ei koske muihin  alennuksiin oikeuttaviin tilauksiin.

9.12.2011
Hullut päivät! Tyytyväisyyden osoituksena juuri päättyneen  rumpusoolokilpailuun ja sen tasoon, tarjoaa Komppisorvaamo-Balbex tästä  hetkestä alkaen aina 18.12.2011 saakka, joulupukin konttiin kaikki  tuotteet �20%  (ei koske postikulun osuutta, eikä alelaarin tuotteita).
28.10.2011

Nyt olisi Stage Worksin Rimma Stick Holder tarjolla. Hieno nimi.

Lyhyesti RIMMA.

 

Paras mahdollinen markkinoilla oleva kapulan pidike!!!

 

Toimii hienosti! Varapalikat/rodit/sudit parhaalla mahdollisella  paikaalla ja varmasti siinä mihin olet ne asettanut. Koko bassarin vanne  käytettävissä järkevimpään sijoitus paikkaan. Molemmilla käsillä lyhyt  ja MIKÄ PARASTA nopea matka vaihtamaan palikka.

25.10.2011

Rumpusoolokilpailu käy kuumana. Videoita odotetaan tippuvan vielä  runsaasti lisää. Kävijämäärät sivustolla ovat huikeita. Kiinnostusta on myös maamme rajojen ulkopuolella. Katsokaa, kuunnelkaa, arvostelkaa,  komentoikaa. Asiallinen palaute on varmasti tervetullutta niin  kilpailijoille kuin järjestäjille.

 

Tutkikaa ihmeessä puulajien (meillä käytössä hikkori ja valkopyökki)  eroja. Yleisesti myydyimmät puulajit pehmeimmästä kovimpaan: vaahtera,  valkopyökki, hikkori ja tammi.

 

Valkopyökin (=hornbeam) tatsi on jäljittelemätön jota kannattaa  kokeilla.

-Sen soundi on hikkoria tummempi

-se on pääsääntöisesti hieman hikkoria kevyempää 
-erinomainen mikäli ongelmia käsien ts. ranteiden kanssa 
-se on käsiystävällisempi eli ei palauta palikan värinää samassa määrin ranteeseen 
-käyttöikä lyhyempi kuin hikkorissa, koska se ei ole yhtä tiheäsyistä 
-ei kestä kanttimättöä ohuimmissa malleissa

 

Itselleen parhaiten sopivaa materiaalia ei löydä kuin kokeilemalla.

22.8.2011
Erinomainen oppikirja rummunsoiton perusteisiin. Toimii myös teille  pidemmällekin ehtineille, jotka haluatte tutustua nuottien ihmeelliseen  maailmaan helposti.
Ostaminen tai tilaukset vaikka F-musiikeista.
13.8.2011
Congan soittajat HUOM! Harvoin tarjolla.
http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=544382
8.7.2011
Etelä-Karjalan poikien (Sinkkonen KT ja Kake Stam1na) signature-kapuloita myytävä täältä.
15.6.2011
Alelaari avattu. Sinne tippuu tavaraa jos jonkinlaista. Kuitenkin täytyy muistaa, että erät ovat rajoitettuja ja aina netti ei ehdi kaupankäynnin mukana, joten tarjoukset niin kauan kuin tavaraa riittää.
10.6.2011
Ruotsalaisen industrial metalli ylpeyden PAINin rumpali David Wallin on siirtynyt Balbex-talliimme. David oli täysin myyty heti saatuaan hikkorisen G5B-mallin testiin. Pain levynjulkkari kiertueella myös Suomessa.
23.2.2011

SlapKlatz-demppareiden testiarvostelu arvostetussa hollantilaisessa "De Schlagwerkkrant" musiikkialan lehdessä. SlapKlatz.

3.2.2011

Uusia Balbex jälleenmyyjiä.

19.1.2011
Webshop vihdoinkin ajan tasalla. Tutustu uutuuksiin.
Flixin sudit ja rodit. Tutustu.
SlapKlatzin todella helpot dempparit. Tutustu.
Cympad on laajentanut tuotteistoaan. Kannattaa tutkia.
Balbex löytyy yhä useamman ammattilaisen palikkalaukusta.
Viimeisimpänä Karl Rockfist Michael Monroe bändistä.
16.10.2009
Antti Mäkisen soololevy
16.10.2009
 Riku Purtola Balbex-talliin
16.10.2009
 Iisalmen Musiikki Balbex- jälleenmyyjäksi.
4.9.2009
Teemu Vuorela signature S.D. model
2.6.2009
UUTUUS T-paidat. Upeat paradidle-paidat
12.5.2009
Vaasan Unisound uusi jälleenmyyjä
10.4.2009
Uusia jälleenmyyjiä:
Turun F-Musiikki ja Lahden Musiikkitalo.
1.4.2009
Kuoppis-kapulaa saatavana myös hikkorina.
15.3.2009
Lisäyksiä endorseri-osastolle.
25.2.2009
Mikko Kaakkuriniemelle oma signature-malli
-Kaakkuri-model.